Käsityöihmisyys

En ole koskaan pitänyt itseäni "käsityöihmisenä". Totta puhuen sekin kyllä riippuu siitä, miten tuo sana määritellään. Minulle tulee käsitöistä ensimmäisenä mieleen neulominen, jota äitini on aina harrastanut - minun ei ole koskaan tarvinnut ostaa villasukkia, neuleitakin vain muutamia sen jälkeen kun muutin omilleni. Seuraavaksi virkkaaminen ja ompeleminen, sitten kutominen. Tietysti laveimmillaan käsityö-termi kattaa kaiken käsillä tekemisen ja kyse on vain minun mielikuvistani. Kuitenkin.

Yläasteen käsityötunnit eivät koskaan olleet suosikkejani, sillä olin liian hidas ja usein vähän lepsu. Periaatteessa pidin aineesta, mutten koskaan kokenut olevani siinä tarpeeksi hyvä -- lahjakas. Ompelin aika suoraan, mutten osannut tehdä sukkien kantapäätä ja isoäidin neliöitä virkkasin sen verran että sain pienen koristetyynyn aikaan. Neuloin kyllä vielä kotona muutaman joululahjan, ainakin kaulahuivin, tumput ja sukat (äiti auttoi kantapään kanssa). Olen kyllä aina arvostanut tällaisiakin kädentaitoja, mutta taidot/ kärsivällisyys ei kai ole koskaan riittänyt.

Pari päivää sitten kuitenkin kaivoin esille ohutta lankaa ja paksut puikot. Päätin tehdä itselleni samanlaisen huivin kuin joskus yläasteella, kun tuota samaa lankaa vielä oli kaapin perällä. Muistan pitäneeni huivista vaikkei se ollutkaan maailman siistein tekele, ja muistelisin käyttäneeni sen loppuun vaikka aloin kait niillä main jo pikkuhiljaa pukeutua enemmän mustaan.

Olen tällä hetkellä käymässä vanhemmillani, ja olenkin istunut neuletyön kanssa pihanurmikolla, kiveen nojaillen. Perin kummallista käytöstä minulta!

Siitä ei muuten ole tietoa mitä lankaa tuo oikeastaan on. Äidinäiti on saanut sen joskus tuttavaltaan, joka oli Finlaysonilla töissä. Äiti epäilee, että se saattaisi olla trasselilankaa, kun ei ole moiseen muuten törmännyt. Kivan huivin siitä joka tapauksessa saa, vaikka vain ainaoikein neulomalla. :)