Borepandan artikkelissa oli useampi idea,
joista ainakin pari leimasin-aiheista aion pitää mielessä!
Löysin myös Buzzfeedistä kokooma-artikkelin, jossa oli pari varteenotettavaa ideaa.
Olen jo jonkin aikaa ajatellut tehdä eteiseen pienen naulakon,
johon saisin koiran tavarat (valjaat, heijastinliivi, pyyhkeet)
kätevästi ripustettua samaan. Jokin tämän tapainen voisi olla siihenkin hyvä ratkaisu.
Myös jonkinlaista taulua muistilapuille on tullut harkittua, joten mikä ettei korkkitaulu.
Liitutaulukin voisi olla hauska vaihtoehto asioiden muistiin pistämiseen.
Liitutaulukin voisi olla hauska vaihtoehto asioiden muistiin pistämiseen.
Juuri pari päivää sitten mietin Cernit-massan ostamista pitkästä aikaa,
ja tässähän olisi idea mitä massasta voisi tehdä! Ihan mahtavia appelsiininsiivuja.
Sitä sitten en oikein tiedä mitä niillä tekisi... koristeita, koruja?
Korurintamalla, nämä olisivat helpot ja kivannäköiset korvakorut.
Kaltaiselleni melkoisen onnettomalle neulojalle puolestaan
voisi sopia tällaisen simppelin oloisen rannekorun valmistus
-tai vaikka vähän leveämpien ranteenlämmittimien samalla idealla!
Sinänsä en harrasta kynsitaidetta enkä juuri koskaan kynsilakkaa,
koska en oikein malta odottaa sen kuivumista,mutta jos joskus päätän taiteilla
pidän ehdottomasti tämän pingviinin mielessä! <3
Olen myös välillä innostunut katselemaan kankaita sillä silmällä... Sain käsiini joitain lyhykäisempiä vetoketjuja ja ajatuksen ommella Vielä Joskus(tm) jonkinlaisia pussukoita tai penaaleita sekalaiseen käyttöön. Onnekseni löysin myös muutossa hitusen väärään paikkaan joutuneen kassillisen kankaita, josko sieltä löytyisi jotain sopivaa. Valitettavasti minulla ja ompelukoneellani on eräänlainen viha-rakkaussuhde: minä haluaisin rakastaa sitä, mutta se tuntuu vihaavan minua. Haaveissa on kuitenkin taas joskus jaksaa tapella senkin masiinan kanssa ja ommella jotain pientä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti