Itselleni tein pöllökorut, joissa ei sinänsä ollut paljon näpertämistä,
kunhan laittoi riipuksen koukkuun kiinni.
Vihreät korvikset saattaisin jopa pitää itse,
muuten vain kokeilin erilaisten korujen tekemistä.
Näistäkin tuli kivat - tykkään kovasti lehdistä
ja varsinkin sudenkorennoista (molemmat Sinellistä).
Kännykkäkoruja.
Aikamoisia "bling bling-kasoja" tuli. :')
Nappirannekorut ja -korvakorut.
Tein vielä itselleni samanlaisen mustahopeisen rannekorun.
Lisäksi sain jo tehtyä toisen sinisen huivin, jonka lahjoitin äidilleni. Kerran näinkin päin! En tosiaankaan ole mikään neuloja, joten yleensä äiti on pitänyt huolen villasukkavarastostani, tehnyt tumppuja ja muita. Oli aika hienoa kerrankin antaa hänelle huivi.
Myös tupsuja on varastossa joku 83, eli kohta voi alkaa katsella mitä niistä tekisi. Kämppäni katossa on verhokisko, jolla ilmeisesti voisi peittää alkovin - jos siis omistaisi kapeamman sängyn eikä parisänkyä kuten minä. Jokin aika sitten mieleeni juolahti, että siihen voisi tehdä jonkinlaisen nauhan, johon laittaisi ainakin valkoisia ja vaaleansinisiä tupsuja ikäänkuin lumihiutaleiksi kattoon. Kirjavista voisi tehdä tyynynpäällisen tai peiton sohvalle tai jotain. Katsoo mitä nyt loppujen lopuksi keksii. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti