lauantai 7. syyskuuta 2013

Sekalaisten ideoiden metsästys jatkuu

Selailin jälleen internetin ihmeellistä maailmaa ja löysin Pinterestin kautta kaikenmoisia mielenkiintoisia ideoita! Sitten kun vain olisi aikaa, jaksamista ja ennen kaikkea tarvikkeita edes osan toteuttamiseen...

Minulla on tällä hetkellä melkoisen pieni valikoima myös huonekasveja, mikä liittyy jälleen mm. siihen,
että kämppää tarvitsisi järjestää uudelleen ja fiksummin, hankkia pari hyllyä ja niin edelleen.
Tämä epäkohta tulee vielä korjautumaan! En ole aiemmin uhrannut juurikaan ajatuksia sellaisille asioille
kuin sisustaminen (pois se minusta!), mutta liekö joku kolmenkympin kriisi tulossa kun olen alkanut kiinnostua siitäkin jossain määrin. Ainakin siinä määrin, että kunhan saan tilaa, voisin laittaa
kasvini kasvamaan vaikkapa vanhaan kirjaan tai johonkin niistä kaikista ylimääräisistä mukeista/kupeista
joita minulla on, mutta joista en syystä tai toisesta ole raaskinut luopua.


Sarjassamme "kunhan jaksan alkaa tapella ompelukoneen kanssa" puolestaan seuraavaa...
Kilpikonna-neulatyyny olisi oikein mukava otus, ellei itselle niin vaikka lahjaksi.

Ah ja kunhan vain osaisin - tai edes uskaltaisin yrittää.

Kauratyynyistä olen ollut tietoinen jo pitkään vaikken itse olekaan niitä tehnyt, mutta
"terapiatyyny", johon on lisätty kauran kaveriksi tippa laventeliöljyä kuulostaa hyvältä.

Omistan kyllä jonkinlaisia lasinalusia, mutta olen kaivannut kivaa vaihtoehtoa
kirpputorilta löytämilleni keraamisille alusille (joista jo yksi on hajonnut).
Mikäs sen parempi kuin helpot, itse tehtävät lasinaluset!

Kirjanmerkkejä, ooo...
 Linnunpesä-riipukset vetoavat myös minuun jollain tavalla.

Viimeisenä muttei vähäisimpänä, pullo nestesaippualle!
Näitä aion vakaasti tehdä vähintäänkin yhden joululahjaksi!
Tosin tuskin ihan Jack Daniels-pulloa, mutta jotain itselle mieluisampaa viskiä voisin käyttää
ja lahjoittaa sitten tyhjän pullo + Ole Hyvä-saippuaa ainakin yhdelle viskiharrastajalle. ;)
 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti